lauantai 14. huhtikuuta 2007

Ensimmäinen oppitunti

Aloitimme lyhyellä kierroksella, mitä muita psykologian kursseja kukakin on opiskellut. Kerroin, että yritämme palauttaa aiemmin opiskelutuja tietoja ja liittää kokonaisuudeksi. Viittaan siis kurssin aikana muihin kursseihin.

Kysyin, onko oppikirja hankittu. Kerroin, että saa käyttää oman valinnan mukaan mitä tahansa PS5:n oppikirjaa. Kaikilta kustantajilta ei ole vielä ilmestynyt uuden opetussuunnitelman mukaista kirjaa, joten opiskelemme niin, että vanhankin PS5-kirjan kanssa selviää.

Avasin kurssin wikin. Sen ainoalla sivulla, etusivulla, oli kurssin valtakunnallinen opetussuunnitelma (jonka siirsin myöhemmin omalle sivulleen). Kävin lyhyesti kommentoiden tavoitteet läpi. Jokainen sai paperin eteensä ja kehotuksen kirjoittaa omia kysymyksiä, joita haluaisi kurssin aikana selvitettävän. Avuksi kirjoitin kysymyssanoja taululle. Oppikirjaa sai selailla myös kysymysten tekemisen aikana.

Kun kysymykset oli kirjoitettu, jokainen luki omansa ja keskustelimme niidenpohjalta kurssin sisällöstä. Poimin sellaisia teemoja, joita voisimme ottaa käsittelyyn. Kiinnostava ajatusketju syntyi esimerkiksi aiheesta ruoka. Syöminen vaikuttaa sekä mielialaan että kehoon. Lihominen voi vaikuttaa minäkäsitykseen, identiteettiin. Lihavuudesta voi tulla persoonallisuutta muokkaava tekijä. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus on paljon esillä. Lihavia syyllistetään. Juuri on löydetty lihavuuteen altistava geeni. Toisilla ihmisillä painonhallinta on siis erityisen vaikeaa. Puhuimme myös lohtusyömisestä. Puhuimme paljon myös masennuksesta ja kokosinkin tänään keskustelun pohjalta jo ensimmäisiä muistiinpanoja masennusta käsittelevälle teema-sivulle.

Toimin normaaliin verrattuna nurinpäin. Ennen tuntia en tehnyt mitään valmisteluja. Käytin sen ajan tunnin jälkeen keräämällä tietoa niistä asioista, joista keskustelimme oppitunnilla. Tarkistan myös, mitä eri oppikirjoissa kerrotaan näistä aiheista. Tämä tuntui minusta mielekkäältä. Aloitamme seuraavan tunnin palaamalla edellisen tunnin keskusteluun.

Aiheet, joita keskustelussamme tuli esille: sikiövaiheen vaikutus persoonallisuuteen, peilisuhde, holistinen lähestyminen ihmistieteissä, humanistinen kasvatus, Summer Hill ja vapaa kasvatus, taideterapia, fysioterapia, kadotettu vanhemmuus, tavat ja tottumukset, perintotekijät (esim. ulkonäkö, sairaudet > ruoka > lihavuus > ihannepaino, painonhallinta, lohtusyöminen), temperamenttipiirteet, itsekasvatus (muuttuminen ja samana pysyminen, millainen olin 10 vuotta sitten), elämäntapahtumat, masennus ja geeneettinen altistus.

Ryhmässä oli heti hyvä keskusteleva henki. Pyrimme puhumaan paljon oppitunnilla. Dokumentoimme tuloksia wikin avulla. Tutkiva, kyselevä ja ihmettelevä vire.

Ei kommentteja: